Herännäisjuhlat Kirjat Eurajoen kristillinen opisto
Seurat ja seurapuhujat Keskustelupalsta Hakemistot ja yhteystiedot

Kustaa Hallio (18681936), rovasti, virsien tutkija

Eero Lehtipuu, 2008

Kustaa Hallio ei kuulunut varsinaisesti rukoilevaisliikkeeseen, mutta tunnetun rukoilevaissaarnaajan Kustaa Vilhelm Sjörosin (1827-1898) poikana hän tunsi hyvin Länsi-Suomen rukoilevaisuuden ja oli sille solidaarinen koko ikänsä. Hallio toimi seurakuntapappina, viimeksi Mäntsälän kirkkoherrana ja harrasti merkittävästi kirkkohistoriaa ja erityisesti virsien tutkimista.

Kustaa Hallio oli syntyisin talolliskodista Rauman Äyhöltä. Hyväpäisenä hän pääsi Porin lyseoon, osaksi vanhemman veljensä, kielentutkija Juho Sjörosin kannustamana, joka opasti Kustaata jo koululaisena sananparsien ja murresanojen keruuseen. Ylioppilaaksi hän tuli 1887 ja hakeutui peräti seitsemän luokkatoverinsa tavoin Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Syynä suureen määrään lienee ollut koulun ja koko Porin ympäristön peruskristillinen henki, jota ei ajan materialismi tai vapaamielisyys ollut tukahduttanut. Nuori Hallio itse oli harjaantunut jo kouluiässä saarnaamaan tuolloisen kotipitäjänsä Eurajoen kirkossa.

Hallio valmistui papiksi keväällä 1892 ylimmillä arvosanoilla. Hänen ensimmäiset virkapaikkansa olivat Pohjanmaalla, Vähässäkyrössä ja kahdessa kokonaan ruotsinkielisessä seurakunnassa Sieltä hän siirtyi 1½ vuodeksi Inkeriin, jonka papit tulivat pääosin Suomesta. Vakinaiseen kappalaisen virkaan Hallio pääsi Suoniemelle, joka tuolloin oli Karkun kappeli. Pienen pitäjän nuori pappi joutui moniin luottamustehtäviin, kuten kansakoulujen johtokunnan puheenjohtajaksi sekä kunnallislautakunnan (kunnanhallituksen) ja köyhäinhoitolautakunnan puheenjohtajaksi. Maatalon poikana Kustaa Hallio perusti Suoniemelle myös Maamiesseuran – tuon ajan maalaispappilat itsekin olivat suurehkoja maatiloja. Suoniemen vuosiin ajoittui myös perheen perustaminen eteläpohjalaisen laulunopettajan ja rovastintyttären Ellen Hirvisen kanssa.

Suoniemeltä Hallio hakeutui Tampereelle, jonne seurakunnan vihdoin itsenäistyttyä oli perustettu kaksi uutta kappalaisen virkaa. Hallio toimi Tampereella 19051916 suuressa seurakunnassa, joka toiminnallisesti oli jaettu piireihin, yksi kunkin papin vastuulla. Hän antautui täysin voimin tehtäviinsä, joissa yhtenä haarana oli yhdistysmuotoinen kaupunkilähetys. Se korosti erityisesti diakoniaa ja pyhäkoulua, aikana, jolloin ne eivät vielä kuuluneet seurakunnan virallisiin tehtäviin. Hallio oli Tampereen Kaupunkilähetyksen johtokunnan jäsen ja rahastonhoitaja ja vielä keskeisemmin hän vaikutti lehtimiehenä, perustaessaan 1907 omiin nimiinsä Tampereen Kaupunkilähetys-nimisen (myöhempi nimi: Sunnuntaitervehdys) joka viikko ilmestyvän seurakuntalehden, jota toimitti poismuuttoonsa 1916 asti.

Tampereella Hallio vastasi koko seurakunnan pyhäkouluista ja pitkälti myös lähetysharrastuksesta, joka tapahtui pääosin luterilaisen rukoushuoneen piirissä. Hänellä oli sivuvirkoja uskonnonopettajana ja sairashuoneen saarnaajana Kaupungin luottamusmiehenä hän toimi köyhäinhoitohallituksen (vastasi nykyistä sosiaalilautakuntaa) varapuheenjohtajana.

Tampereen aikana Hallio tuli myös kirkolliskokouksen jäseneksi 1908 ja 1913. Häntä ei valittu rukoilevaispappina joita kaikkiaan olikin vähän vaan yleiskirkollisena luottamushenkilönä. Hänen näkyvin panoksensa kohdistui vuoden 1886 virsikirjan uusimiseen, äänioikeuden ulottamiseen myös naisille ja vuoden 1913 Uuden Testamentin käännöksen sanamuotoihin. Hän oli yleensä kehityksen ja uudistusten eturivissä. Siihen olivat omia virikkeitään antaneet laajat opintomatkat 1911 ja 1912, jotka ulottuivat Pohjoismaihin ja Saksaan, erityisesti sisälähetykseen ja diakoniatyöhön tutustuen.

Kustaa Hallion Tampereen-kautta luonnehtii työtoveri ja myöhempi tuomiorovasti K. H. Seppälä mm. seuraavasti:

Pastori Hallio ei ollut varsinaisesti joukkoja kokoava saarnamies eikä julistaja. Mahdollista on, että uskonnollisen liikkeemme "rukoilevaisuuden" alueelta kotoisin oleva pappi oli tottunut julistuksen muodollisessa käytännössä suureen vaatimattomuuteen. Saarnoissa luettiin pitkältä Raamattua ja eritoten virsiä ja lyhyehkön saarnan jatkoksi luki julistaja mielellään painettuja rukouksia. --- Ahkerana kuulijana oli hän silloinkin mukana, kun hänellä itsellään ei ollut puheohjelmaa suoritettavana ja seurakuntalaisille oli mieluisaa nähdä ystävällinen, elävähenkinen pappinsa seurakuntapiireissä ja kokouksissa "kristillistä seurustelua" hoitavana. (Seppälä: Muistot jäivät. Tampere 1958.)

Mikä erotti Kustaa Hallion oman aikansa rukoilevaisuuden kärkijoukosta ja piti hänet lähinnä myötämielisenä sivustaseuraajana? Henkilönä hän oli avulias ja sovinnollinen, ei antautunut oppikiistoihin ja rukouksen tärkeyttä hänkin korosti tavan takaa. Todennäköisesti suurin ero oli suhtautuminen vanhoihin muotoihin ja teksteihin. Hallio oli uudistushenkinen niin kirkollisten kirjojen suhteen kuin käytännön seurakuntaelämässäkin. Historia ja vanhat asiat olivat aarreaitta, mutta vanhoillisuutta hän vierasti.

Tampereelta Hallio muutti Mäntsälän kirkkoherraksi 1916. Kaupungin kiireisen rytmin sijasta hän nyt sai vapaammin johtaa maalaisseurakuntaa. Kirkkoon tehtiin iso remontti, seurakuntakoti rakennettiin, hautausmaata laajennettiin. Sananpalvelijan tehtävien ohella Hallion erikoisalaa olivat järjestelyt kansliassa ja arkistossa, jotka hän saattoi esikuvalliseen kuntoon. Paksujen kirkonkirjojen aikana yksittäisten henkilöiden vaiheet olivat hankalasti löydettävissä mutta Hallio laati täydelliset nimiluettelot, jotka viittasivat suoraan jokaisen vuosikymmenen kirkonkirjoihin. Tämä helpotti mm. sukututkimusta. Samoin hän, järjestyksen mies, laati hautausmaan haudoista ja hautakirjoituksista vastaavat luettelot, mikä oli omiaan lähentämään menneitä polvia nykyhetkeen. Arvokkaaksi tunnustettua kotiseututyötä.

Seurakunnassa Kustaa ja Ellen Hallio nauttivat suurta suosiota ja arvonantoa. Mäntsälän kirkkoherran pappila oli keskeinen vierailupaikka paitsi pitäjän omalle väelle, myös monille yhteyksille etenkin Helsingin suunnan teologi- ja kulttuuripiireihin. Perinteiseen tapaan pappila sai usein myös majoittaa kaukaisempia vieraitaan. Kun rovasti Hallio vähän aikaa sairastettuaan kuoli 68-vuotiaana keväällä 1936, kaipaus oli laajoissa piireissä yleinen ja vilpitön.

Kustaa Halliolla oli jo nuorena tutkijan ote. Ensimmäinen laajempi aihepiiri oli Pohjanmaan mystikot, joiden jälkiä hän seurasi 1890-luvulla ja hankki heiltä peräisin olevia käsinkirjoitettuja kirjoja suuren kokoelman, toistasataa nimikettä. Kirjojen ja vihkojen nykyisenä sijoituspaikkana on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Mystikoista ja heidän hiljaisen-hartaasta hengellisestä elämästään Hallio piti useita esitelmiä. Toiseksi aiheeksi tuli Suomen vanha hengellinen kirjallisuus sekä varhaisempi herännäisyys, Achreniusten ajoista lähtien ja myös rukoilevaisuutta kosketellen. Osa aihepiiristä oli tuttua, osa Hallion paikallisesti täydentämää etenkin Rauman seudulta. Aikomaansa laajaa yleisesitystä Hallio ei kuitenkaan ehtinyt laatia. Yksi tutkimuskohde oli suomalaisen lähetysharrastuksen alkuvaiheet. Siitäkin hän esitelmöi ja toimi monin tavoin lähetyksen hyväksi yhdistyksissä ja seurakunnissaan.

Yllä mainittuja laajempi tutkimusaihe olivat vanhat virret ja suomalainen virsikirja. Jo koululaisena hän oli huomannut, että suomalaisista virsistä ei ollut niiden tekijöitä tiedossa samaan tapaan kuin ruotsalaisista ja tämä johti hänet vuosikymmeniseen harrastukseen. Rukoilevaisten Siionin Virret -kokoelmaan hän laati jo 1892 papiksi valmistuessaan ja yhä 2000-luvulla käytössä olevan esipuheen. Vaikka Hallio ei ollut musiikkimiehiä, virsikirja ja virsisävelmät ja niiden historia innostivat häntä laajoihin tutkimuksiin arkistoissa, kirjastoissa, kirjeenvaihdossa virrentekijöiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa sekä ulkomaanmatkoilla. Hän oli 1920-luvulta lähtien virsikirjakomitean asiantuntija ja sittemmin varajäsen, jonka puoleen käännyttiin jatkuvasti vuoden 1938 virsikirjaa valmisteltaessa. Pienempien julkaisujen jälkeen Hallion pääteokseksi muodostui hänen kuolinvuotenaan 1936 ilmestynyt 900-sivuinen kirja Suomalaisen Virsikirjan Virret. Siinä käydään läpi kaikkien vuoden 1886 virsikirjan virsien alkuperä ja kehitys vaihe vaiheelta, mahdollisimman tarkkoine tekijätietoineen. Teos sai kiittävän vastaanoton, mutta se tavallaan vanheni nopeasti kun uusi virsikirja uusine sisältöineen tuli kohta käyttöön. Tutkimus on luonnollisesti jatkunut Hallion ajoista eteenpäin, mutta erään perusteoksen aseman virsien alalla hänen julkaisunsa on säilyttänyt.

Matrikkelitietoja:

Hallio (v:een 1887 Sjöros), Kustaa, rovasti. *12.3.1868 Rauman maasrk. † 22.5.1936 Mäntsälä. V:t talollinen Kustaa Vilhelm Sjöros ja Josefina Knihti. Yo. 1887 Porin lyseo, pappistutk. 1892, pastoraalitutk. 1894. Ylim. pappina 189296 Vähäkyrö, Ylimarkku, Maalahti, Inkerin Moloskovitsa. Suoniemen kpl. 18961905, Tampereen 4. kpl. 190516, Mäntsälän khra 191636. Tampereella yleisen sairaalan saarnaaja, uskonnon op. tyttölyseossa ja klass. lyseossa. Tampereen Kaupunkilähetyksen, Rukoushuoneyhd:n, Lähetysyhd:n toimihenkilönä 190716. Kirkolliskokouksen jäsen 1908 ja 1913. Virsikirjakomitean asiantuntija, varajäsen 192836. Kunnallisalan tehtäviä Vähässäkyrössä, Suoniemellä ja Tampereella. Matkoja us. kertoja Inkeriin ja Viroon sekä Ruotsiin, opintomatkat 191112 Pohjoismaihin ja Saksaan. Rovasti 1921, vt. lääninrov. 192526.

Kirjall. toimintaa: Kirkollisten Sanomien toimituskunnan jäsen 190005, Tampereen Kaupunki-Lähetyksen perustaja ja toimittaja 190709, Sunnuntaitervehdyksen toimittaja 191016. Minnen från Malax (Vasabladet 1894), Vanhemman herännäisyyden vaiheista (Hengellinen Kk-lehti 1897, eri kirjasena 1915), Suomen mystikoista (Teol. Aikakauskirja 1901), Lähetysharrastuksesta Suomessa ennen Suomen Lähetysseuran perustamista (S. Lähetyssanomia 1903), Käynti Harboöressa (julkaisussa Tanskan matkamme, 1911), Tampereen Luth. Rukoushuoneyhdistys, 25-v. muisto (1912), Putsaaren kirkko (SKHS 1913), Josef Grönberg, satavuotismuisto (piispa Råberghin Juhlajulkaisu 1913), Suomalaisen virsikirjan uudistuspyrinnöt 1800-l. alkupuolella (SKHS 1914), Suomalaisen virsikirjan uudistus (SKHS 1928), Virsien vaelluksia (SKHS 1930), Suomalaisen virsikirjan virret (Suom. Kirjallisuuden Seura 1936). Runsaasti lehtiartikkeleita Aamulehdessä, Kotimaassa ym. julkaisuissa.

Puoliso 1900 laulunop. Ellen Aina Matilda Hirvinen (18661945), v:t lääninrov. Salomon Hirvinen ja Matilda Fransman. Lapset Mirjam (Tuovinen 190164), Aarne (190416), Rakel (Lehtinen 190489).

Tästä pääset takaisin Suomen rukoilevaisen kansan yhdistyksen aloitussivulle